utkijat ovat tehneet hälyttävän löydön yhdestä maailman syrjäisimmistä paikoista, kun Brasilialle kuuluvalta Trindaden saarelta löytyneet erikoiset sinivihreät kivet paljastuivat muoviksi, uutistoimisto AFP kirjoittaa.
”Muovikiviä” tutkimusmatkallaan saarelle vuonna 2019 löytänyt brasilialainen geologi Fernanda Avelar Santos kuvailee löytöä ”kauhistuttavaksi”, sillä se osoittaa muovisaasteen yltävän jo maan koostumukseen. Hän oli alueella tutkimassa väitöskirjaansa varten maanvyörymiä, eroosiota ja muita geologisia riskejä.
Santos kollegoineen kutsuu löytämiään muovikiviä ”muoviglomeraateiksi” (engl. plastiglomerates”), mikä viittaa terminä konglomeraattiin, joka on erikokoisista soramaisista kappaleista koostuva sedimenttikivilaji, jota yhdistää hienorakenteinen perusmassa.
Näissä muovikivissä tuo perusmassa on muovia. Santos kertoo Reutersin sivuilla kivien muodostuvan merestä rannalle huuhtoutuvasta muovista, joka sulaa auringonpaisteessa ja sekoittuu rannan luonnollisen aineksen kanssa.
Santosin tiimi julkisti havaintonsa syyskuussa Marine Pollution Bulletin -julkaisussa.
TRINDADEN tuliperäinen saari on yksi maapallon syrjäisimmistä, ja siellä asuu harvinaisia lintuja, kaloja, rapuja ja erittäin uhanalainen liemikilpikonna. Saarella sijaitsee ainoastaan pieni sotilastukikohta ja tieteellinen tutkimusasema. Matka Trindadeen kestää Brasilian rannikolta veneellä kolmesta neljään päivää.
Tarkemmissa tutkimuksissaan Santos havaitsi, että vastaavanlaisia löytöjä oli tehty vuodesta 2014 alkaen Japanissa, Havaijilla ja Isossa-Britanniassa. Trindade on kuitenkin muovikivien tähänastisista löytöpaikoista syrjäisin.
SANTOSIN MUKAAN kyseessä on paradigmanmuutos; ihmisen toiminnan vaikutukset ovat niin kokonaisvaltaisia, että herää kysymys, mikä lopulta on luonnollista.
“Se sopii yhteen antroposeenin idean kanssa, josta tieteentekijät puhuvat nykyään paljon. Se on geologinen aikakausi, jolloin ihminen vaikuttaa maapallon luonnollisiin prosesseihin”, hän kertoo AFP:lle.
Santosin mukaan muovikivet jäävät mahdollisesti ikuisiksi ajoiksi näkyviin geologiseen jäämistöön.
Paranan liittovaltion yliopiston professorina työskentelevä Santos on huolissaan siitä, että muovikivet hajoavat mikromuoveiksi ja saastuttavat saaren ravintoketjua.