Viime viikolla uutisoitiin eräästä uudesta tutkimuksesta useassa eri mediassa. Suomessa aihe huomioitiin ainakin Helsingin Sanomissa ja Ilta-Sanomissa. Uutiset käsittelivät brasialaisten tutkijoiden Trindaden saarelta löytäneitä muodostumia, joissa rannalle ajautunut muoviroska on sulanut ja tarttunut kiviin kiinni. Reutersin mukaan tutkijaryhmässä mukana ollut geologi Fernanda Avelar Santos on todennut muovin löytymisen olevan samaan aikaan “uutta ja pelottavaa, koska saastuminen on saavuttanut geologian”. Tätä lausahdusta on siteerattu mediassa laajalti, myös suomenkielisessä uutisoinnissa.
Ihmisen vaikutus geologisiin prosesseihin ei kuitenkaan ole uusi asia. Myöskään muovin ja kiviaineksen sekoitukset, “plastiglomeraatit”, joita Santosin tutkimusryhmä kuvaa Trindaden saarelta, ei maapallon mittakaavassa ole uusi löytö. Sekä englannin- että suomenkielisten uutisartikkeleiden perusteella on vaikea päästä käsiksi siihen, mitä Fernanda Avelar Santos on todella tarkoittanut sitaattien sisään laitetuilla sanoillaan: viittaako hän globaaliin tilanteeseen vai paikallisesti Trindaden saareen? Artikkeleista jää myös epäselväksi se, pohjautuvatko ne tutkijoiden yliopiston tiedotteeseen vai tutkijoiden haastatteluun (vai molempiin).
Tässä blogitekstissä yritän taustoittaa aihetta hieman tarkemmin – sekä tutkimuksen että viestinnän näkökulmasta.
Plastiglomeraatti, englanniksi plastiglomerate, on termi, jota on tiettävästi käytetty tutkimuskirjallisuudessa ensimmäistä kertaa vuonna 2014. Tuolloin geologi Patricia Corcoran ja muut julkaisivat artikkelin, jossa he raportoivat löytäneensä muovin ja luontaisen sedimenttiaineksen muodostavia kappaleita Havaijilta. (Tähän “ensimmäisyyteen” palaan vielä blogitekstin lopussa.)
Artikkelissa plastiglomeraatti määritellään olevan kovettunutta monikomposiittimateriaalia, joka on syntynyt toisiinsa sekoittuneen tai yhteenliittyneen kiviaineksen ja sulan muovin kovettuessa. Artikkelissa Havaijilta löydetty plastiglomeraatti jaettiin kahteen erilaiseen tyyppiin (kuva alla). In situ -plastiglomeraatti tarkoittaa muodostumaa, joka on syntynyt muovin tarttuessa suoraan kiinni kallion pintaan. Klastinen plastiglomeraatti taas tarkoittaa heidän mukaansa materiaalia, joka on syntynyt kun sula muovi on yhdistynyt irtonaiseen kiviainekseen, koralleihin ja puunkappaleisiin.
Geologiassa klastinen voi viitata sedimenttiin, sedimenttikiveen tai rakenteeseen, joka koostuu klasteista, eli alun perin irrallisista mineraali- tai kivilajikappaleista.
Plastiglomeraatin syntymiseen tarvitaan jokin muovia sulattava prosessi. Havaijin saarea koskevan tutkimuksen mukaan muovia on sulattanut todennäköisesti ihmistoiminta, kuten nuotioiden sytyttäminen rannalle. Tutkitulla alueella tulivuorenpurkauksia ei ole esiintynyt vuosikymmeniin. Artikkelin mukaan maailmanlaajuisesti samankaltaisia muodostumia voisi syntyä ihmistoiminnan lisäksi esimerkiksi tulivuorten laavapurkausten tai metsäpalojen vuoksi. Toki näissäkin tapauksissa ihmisen kädenjälki näkyy muovin läsnäolona.
Plastiglomeraattia muistuttavat muodostumat eivät rajoitu kaukaisille trooppisille saarille. Muovia sisältäviä, kivenkaltaisia muodostumia on löydetty Euroopasta esimerkiksi Giglion saarelta Italiasta, Portugalille kuuluvalta Madeiran saarelta ja Isosta-Britanniasta (mm. Ehlers & Ellrich 2020 ja viitteet siellä, Turner ym. 2019).
Artikkeleissa vaihtelee hieman se, mitä termejä näistä materiaaleista käytetään. Esimerkiksi termiä “plastikuori” (engl. plasticrust) on käytetty kallioiden pintaan muodostuneesta muovikerroksesta, jonka syntyprosessi liittyy mahdollisesti aaltojen iskuihin (mm. Gestoso ym. 2019, Ellrich ym. painossa).
Suomeksi plastiglomeraatti-nimitystä on käytetty toistaiseksi melko vähän. Ensimmäinen löytämäni osuma on kesäkuulta 2014, kun Yle uutisoi Corcoranin ja muiden tutkimukseen liittyen. Kuvataiteilija Kukka Pitkänen on käyttänyt termiä vuonna 2019 ja 2020 valmistuneen teoskokonaisuuden nimenä. Teosten aiheena on muovi. Termiä käyttää myös Karoliina Lummaa käsitellessään antroposeenidokumentteja kirjassa Sotkuiset maailmat – Posthumanistinen kirjallisuudentutkimus (Lummaa, 2020). Lummaa käsittelee muun muassa tuota vuonna 2014 julkaistua Corcoranin ja muiden tutkimusartikkelia.
Voisiko plastiglomeraatille löytyä muovista johdettu käännösvastine, esimerkiksi muoviglomeraatti? Vai toimiiko plastiglomeraatti tarkoituksessaan? Tästä olisi kiinnostava kuulla ajatuksia.
Trindaden saaren muovilöydöt
Mutta takaisin aiheeseen, joka toimi koko tämän tekstin innoittajana.
Trindaden saari on syrjäinen saari, joka sijaitsee yli 1100 kilometrin päässä Brasiliasta. Se on alun perin syntynyt tulivuoritoiminnan seurauksena. Saari on kooltaan melko pieni, lähteestä riippuen noin 8, 10 tai 13 neliökilometriä, mutta tärkeä alue lukuisille kasvi- ja eläinlajeille. Muutamasta kymmenestä hengestä koostuvaa tutkimusasemaa lukuun ottamatta saarella ei asu ihmisiä.
Varhaisin löytämäni Trindaden muovisaastumista käsittelevä tutkimus on vuodelta 2014. Tutkimuksessa tutkittiin saarta ympäröivän meriveden muovisaastumista. Tutkimuksen lopputulos oli se, että Trindaden saaren ympäriltä kerätyistä merivesinäytteistä valtaosa, noin 90 %, sisälsi mikromuovin kappaleita (Ivar do Sul ym., 2014).
Vuonna 2016 julkaistussa tutkimuksessa muovia löytyi saaren nokitiirojen pesistä (de Souza Petersen ym., 2016). Tässä tutkimuksessa saarten rantahiekkoja ei tutkittu, mutta kaksi vuotta myöhemmin muovia sisältävistä rantasedimenteistä raportoitiin Ryan Andradesin ja muiden tutkimuksessa (Andrades ym., 2018).
Merkittävää viime vuonna julkaistussa, ja nyt uutisotsikoihin nousseessa, Fernanda Avelar Santosin ja muiden tutkimuksesssa on se, että edellä kuvattuja plastiglomeraatteja kuvattiin nyt myös Trindadin saarelta. Itse tutkimuksessa kirjoittajat viittaavat asianmukaisesti aiempiin tutkimuksiin sekä plastiglomeraatteihin että ihmisen vaikutukseen liittyen. (Avelar Santos ym., 2018.)
Toinen keskeinen asia on tutkimusryhmän lähestymistapa aiheeseen. Vapaasti kääntäen tutkimuksessa kirjoitetaan, että “[v]aikka maailmanlaajuisesti on raportoitu uudesta muovijätteen saastumisesta, jolla on kivimäinen ulkonäkö, geologiset analyysit ovat edelleen puutteellisia” (Avelar Santos y., 2018). Tutkijat ovat käyttäneet erilaisia sedimentologian ja stratigrafian menetelmiä edistääkseen tällaisten muodostumien määrittelyä ja tunnistamista.
Artikkelissa käytävän keskustelun mukaan muovi voi tällaisina muodostumina säilyä pitkään geologisessa aineistoissa. Lisäksi se, kuinka muovi käyttäytyy geologisessa aineen kierrossa, esimerkiksi diageneesin aikana, on vielä epäselvää.
Yksi olennainen asia artikkelissa on myös keskustelu ihmistoiminnan vaikutuksesta geologiaan. Tähän liittyy sekä kysymys siitä, voiko näitä materiaaleja luokitella geneettisesti kiviksi, että antroposeenin käsite. Tällä hetkellä antroposeeni ei ole virallisesti hyväksytty geologinen ajanjakso, vaikka termiä käytetään jo runsaasti monissa eri yhteyksissä. Antroposeenin määrittelystä käydään geologiassa aktiivista keskustelua. Tähän keskusteluun Fernanda Avelar Santos ja hänen kanssakirjoittajansa nostavat tutkimuksensa esimerkkinä siitä, kuinka laajalle levinnyttä muovijätteeseen liittyvä saastuminen on.
Trindadin saaren muovin tarkka alkuperä tai syntyprosessi ei tutkimuksesta täysin selviä. Lämmönlähteistä he sulkevat pois vulkaanisen aktiivisuuden ja auringon säteilyn ja toteavat mahdolliseksi lämmönlähteeksi nuotion. Muovia on voinut päätyä saarelle kaukaakin merivirtojen ja tuulten mukana. Osa löydetyistä kappaleista muistuttaa köysiä. En löydä artikkelista selkeää johtopäätöstä muovin alkuperälle tai sanoja “ fishnet ” tai “ fishing net ”, mutta uutisartikkeleissa tutkijat sanovat muovin olevan peräisin pääosin kalaverkoista. Mainittakoon tässä myös se, että artikkelin mukaan tutkimusasemalla syntyvästä jätteestä kierrätettävissä oleva materiaali kuljetetaan mantereelle, kierrättämättömissä jäte poltetaan saarella noin 2,5 kilometrin päässä, josta tutkimuksen muovia sisältämät muodostumat kuvattiin, ja eloperäinen jäte loppusijoitetaan mereen (Avelar Santos ym., 2022).
Joka tapauksessa tutkimusartikkeli ja siitä julkisuudessa käytävä keskustelu tuntuu olevan hieman epätasapainossa.
Ihmisen roolin merkityksestä
Tutkimusten perusteella on selvää, että ihminen vaikuttaa häiritsevällä tavalla maapallomme luontaisiin prosesseihin. Toimintamme vaikutukset kohdistuvat myös meidän ihmisten hyvinvointiin, eikä käynnissä olevat ympäristökriisit ole jokin ulkoinen asia, josta voimme ajatuksen tai toiminnan tasolla irtisanoutua. Tässä mielessä asian pitäminen esillä on tärkeää.
Näin vaalien alla on hyvä myös todeta, että talouden ja yhteiskunnan näkökulmasta olemme riippuvaisia luonnosta ja sen hyvinvoinnista. Tästä aiheesta voit lukea lisää esimerkiksi helmikuussa 2023 julkaistusta Sitran raportista Luonto turvaa taloutemme. Raportista on tosin harmillisesti jäänyt uupumaan geodiversiteetti, joka on osa luonnon monimuotoisuutta. Nostettakoon se siis esiin tässä!
Blogistani voit lukea geodiversiteetistä enemmän tekstistä Geodiversiteetti on osa luonnon monimuotoisuutta. Toinen hyvä lukuvinkki (vaikka itse sanonkin) on Helena Tukiaisen, Maija Toivasen ja minun kirjoittama artikkeli vuonna 2022 julkaistussa Geologi -lehdessä. Kiinnostava näkökulma aiheeseen löytyy myös Janne Alahuhdan ja muiden kirjoittamasta tekstistä The Lancet -julkaisussa. Artikkeli käsittelee geodiversiteetin yhteyttä ihmisen terveyteen.
On kiinnostavaa nähdä, kuinka geodiversiteetti huomioidaan tulevaisuuden keskusteluissa ja päätöksenteossa.
Trindadin saarta koskeva tutkimus on lyhyessä hetkessä levinnyt moneen uutiskanavaan. Vaikka tässä uutisoinnissa ei ole suoranaisesti kyse klikkiotsikoinnista, saa se mielestäni liian revitteleviä sävyjä. Helsingin Sanomien ja Ilta-Sanomien uutiset pohjaavat englanninkielisiin artikkeleihin, muttei niistäkään selviä tämän “värikynäilyn” alkuperä: toimittajat vai tutkijat?
Muovisaastuminen on aiheena tärkeä, ja äkkiseltään voisi ajatella, että tiedon leviäminen laajalle tällaisen viestinnän kautta on hyvä asia. Miksi siis koin tarpeelliseksi kirjoittaa tämän tekstin?
Tiedän, että kiristyneet resurssit ja kilpailu luovat suorituspaineita niin tutkimuksessa kuin journalismissa. Journalistisesta näkökulmasta yhdestä tutkimuksesta on näppärää kirjoittaa vetävä juttu, mutta kokonaiskuva aiheesta jää siinä tapauksessa helposti laihaksi. Tiina Raevaara on Suomen Kuvalehdessä vuonna 2020 pukenut hyvin sanoiksi tämän ongelmallisuutta: “Yksittäinen tutkimus on kuitenkin vain yksittäinen, ja tieteen käsitys asioista muodostuu vähitellen tutkimustiedon karttuessa ja tarkentuessa. Tiede näyttäytyy julkisuudessa ailahtelevana ja lyhytjänteiseltä, kun otsikoihin päätyvät yksittäiset ja usein keskenään ristiriitaiset tutkimuslöydöt.” Yksittäinen tutkimus voi olla uutisoinnin arvoinen, mutta silloinkin on hyvä huomioida laajempi kokonaisuus.
Toisinaan syy löytyy tutkijoista. Esa Väliverronen on käsitellyt artikkelissaan brittiläistä tutkimusta, jonka mukaan moni yliopiston tiedote sisälsi liioittelua ja ylitulkintaa – ja tiedotteesta tämä siirtyi uutisointiin. Verrosen mukaan “[t]avanomainen perustelu liioittelulle ja markkinointihenkiselle tiedottamiselle on se, että näin herätellään median ja toimittajien kiinnostus aiheeseen. Se on myös peruste vaatia tutkimukselle lisää rahoitusta. Ajatellaan että pelkät faktat eivät myy, joten niitä täytyy tuunata houkuttelevammiksi.” Verrosen artikkelissa käsitelty tutkimus koski yhdessä julkaisusarjassa julkaistuja biolääketieteellisiä tutkimuksia, mutta samankaltaista liioittelua olen havainnut toisinaan myös geotieteellisestä tutkimuksesta kirjoitetuissa tiedotteissa.
Pitkään tieteen yleistajuistamista tehneenä ymmärrän sen, että kaikkia tutkimuksen yksityiskohtia ei artikkeliin yleensä voi eikä kannata mahduttaa. Tieteen prosesseja ja niiden esiintuomista tiedeviestinnän kautta Vesa Talvitie vertaa Tieteessä tapahtuu -lehdessä julkaistussa artikkelissaan yhtä kiinnostavaksi sisällöksi kuin maalin kuivumisen. Tästä olen eri mieltä. Monet saamani yleisökysymykset geologiasta liittyvät nimenomaan siihen, kuinka jokin asia on saatu selville tai millaisia tutkimusmenetelmiä tiedon tuottamiseen on käytetty. Lisäksi näiden prosessien esiin nostaminen lisää ymmärrystä tutkimuksen tekemisestä.
Tiina Raevaara kirjoittaa myös, että: “[t]ieteen tuloksista kertominen vaatii nöyryyttä ja tarkkuutta niin tutkijoilta kuin ammattiviestijöiltä. Sudenkuoppia on paljon, eikä täydellisiä ratkaisuja ole olemassakaan.” Ei minullakaan ole esittää tähän täydellisiä ratkaisuja, mutta uskon kuitenkin, että jokainen pystyy vaikuttamaan siihen, millaiseksi tieteestä viestiminen tulevaisuudessa muodostuu. Jos tekstin värittäminen syystä tai toisesta houkuttaa, suosittelen vetämään hetken henkeä.
Ja lopuksi vielä siitä ensimmäisyydestä, joka ei tiedon näkökulmasta ole ristiriidaton asia. Linkkaan tähän Max Liboiron Discord Studies -sivustolla julkaiseman tekstin, jossa hän käsittelee ensimmäisyyttä tieteessä ja sen yhteyttä kolonialismiin. Tekstissä sivutaan myös Corcoranin ja hänen ryhmänsä tutkimusta Havaijin plastiglomeraateista.
Olisi hienoa kuulla, mitä ajatuksia blogiteksti herätti. Jätä siis kommentti tai ota yhteyttä esimerkiksi Twitterissä! Lopuksi haluan esittää kiitoksen myös kaikille niille toimittajille, joiden kanssa olen saanut tehdä yhteistyötä geologiasta viestimisen parissa.
Käytetyt lähteet on merkitty pääosin upotettuina linkkeinä tekstin sekaan. Trindadin saaren löytöjä koskeviin yksittäisiin uutisiin en ole merkinnyt linkkejä, koska en halua lisätä uutisten kävijävirtaa (halutessaan ne löytää kyllä verkkohaulla). Alla olevasta listasta löydät keskeisimmät viittaukset Trindaden saarta koskevasta tutkimuksesta ja Karoliina Lummaan artikkeliin.
Uutisoitu tutkimus: Fernanda Avelar Santos, Giovana Rebelo Diório, Carlos Conforti Ferreira Guedes, Gerson Fernandino, Paulo C.F. Giannini, Rodolfo José Angulo, Maria Cristina de Souza, Maria Aparecida Ferreira César-Oliveira & Angelo Roberto dos Santos Oliveira, 2022. Plastic debris forms: Rock analogues emerging from marine pollution. Marine Pollution Bulletin, 182, 114031. https://doi.org/10.1016/j.marpolbul.2022.114031
Muut:
Andrades, R., Santos, R. G., Joyeux, J.-C., Chelazzi, D., Cincinelli, A. & Giarrizzo, T., 2018. Marine debris in Trindade Island, a remote island of the South Atlantic. Marine Pollution Bulletin, 137, 180–184. https://doi.org/10.1016/j.marpolbul.2018.10.003
de Souza Petersen, E., Krüger, L., Dezevieski, A., Petry, M. V. & Montone, R. C., 2016. Incidence of plastic debris in Sooty Tern nests: A preliminary study on Trindade Island, a remote are of Brazil. Marine Pollution Bulletin, 105(1), 373–376, https://doi.org/10.1016/j.marpolbul.2016.02.036
Ivar do Sul, J. A., Costa, F., M. & Fillman, G., 2014. Microplastics in the pelagic environment around oceanic islands of the Western Tropical Atlantic Ocean. Water, Air, & Soil Pollution, 225, 2004, https://doi.org/10.1007/s11270-014-2004-z
Lummaa, K., 2020. Antroposeenidokumentit ympäristömuutosten ja kulttuuristen muutosten todisteina. Teoksessa: Hyttinen, E. & Lummaa, K. (toim.), Sotkuiset maailmat – Posthumanistinen kirjallisuudentutkimus. Nykykulttuuri, Jyväskylä, Nykykulttuurin tutkimuskeskuksen julkaisuja 129, s. 39-76.